keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Oman unelmamme rakentaminen käynnistyy

Olemme suunnitelleet vaimoni kanssa toisen hirsitalon rakentamista jo muutaman vuoden ja kun vanhan kaupoista pääsimme selvyyteen elokuun alussa laitoimme välittömästi pyörät pyörimään ja heti ensimmäiseksi otimme yhteyttä Kuusamo Hirsitalojen Turun myyjään. Hänen kanssa olemme tehneet yhteistyötä vanhan hirsitalomme suunnistelusta lähtien ja häneen luotamme tässäkin projektissa. Hän oli tämän blogijutunkin alkuunpanija.

Maansiirtotyöt tontillamme käynnistettiin heti, kun sopimus vanhan kaupasta oli allekirjoitettu ja käsiraha saatu tilille. Tontilta ajettiin ensin pois pehmeää metsämaata ja tilalle tuotiin mursketta autokuormittain. Nyt voi sanoa, että "pohja kestää".
Anturamuotteja tehtiin hiljalleen muuton ja muiden askareiden sekä juhlien lomassa. Saimme mm. kolmannen lapsemme sopivasti heinäkuun lopulla ja Niilo-pojan ristiäisiä vietettiin vielä vanhassa hirsitalossamme. Kavereilta saimme vuokralle heidän "vanhan" okt-talonsa emmekä joutuneet raahaamaan tavaroitamme kaupungin vuokra-asuntoon.

Luonnoksia on tullut tehtyä lukuisia parina viime vuotena ja tuleva kotimme muistuttaa joltain osin vanhaa taloamme. Emme halua mitään valmista mallia vaan meidän näköisemme "hirsiunelman". Omien suunnitelmiemme pohjalta Kuusamo Hirsitalot piirsi kuvat puhtaaksi ja lupakuvat saimme lokakuun alussa Salon tiukkaakin tiukemman rakennusvalvonnan tarkasteluun. Itse tein energiatodistuksen sekä toimin kohteen pääsuunnittelijana ja vastaavana työnjohtajana. Tällä kertaa teimme ainakin tämän vuoden osalta ennätyksen rakennusluvan saamisessa, sillä se irtosi kahdessa ja puolessa viikossa. Hieman tosin piti itse jouduttaa asioita ja painaa kaasua Salon valvonnan toimintaan.


Tänään 29.10. valettiin anturat. Valu on pumpulla nopeaa touhua. Vaikka valettavaa oli 15 kuution verran, ei itse valussa mennyt kuin puoli tuntia. Sokkelia, jonka teen EPS-valuharkoista, varten laitoin tartunnat valmiiksi "kuraan", jotta koko paketti saadaan yhteen "klimppiin". Myös autokatoksen anturoihin ladottiin isäni kanssa alimmainen harkkokerros valmiiksi, näin siitä on sitten mukavampi jatkaa muuraamista ylöspäin.