keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Joulu lähestyy

Joulun odotusta on ilmassa kuin myös se hetki, että pääsisi muuttamaan uuteen kotiin. Mutta.... paljon on vielä tehtävää ennenkuin jälkimmäinen toteutuu. Syksyn pimeys ei ole mielialaa hirveästi kohentanut, mutta silti on kummasti jaksanut hiljalleen pakertaa rakennustyömaallakin.

Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, että keittiössä ollaan jo viimeistelyhommissa - välitilalaatoitusta, kalusteiden sokkeleita ja vesikalusteiden asennusta puuttuu. Ala-aula on listoja vaille valmis, kun portaatkin saatiin viime viikolla paikoilleen, samoin yläaula. Alakerran WC:stä uupuu vesikalusteet ja valaisimet kuin myös yläkerran WC:stä. Asuinhuoneista puuttuvat lattiat ja jalkalistat sekä ikkunapielet.
Pesuhuone ja sauna pitäisi ottaa käsittelyyn loppuviikon aikana, vesieristyksen olen seiniin jo laittanut sekä lattialle siltä osin kuin kylpyamme vie tilaa. Ammeen teen upotettuna versiona siten, että wedi-levystä tulee tukikehikko (bathbox) ja seinien vierille 5 cm:n reunus sekä askelma. Tuo Wedi-levy on siitä hyvää, että se on valmiiksi vesieristetty eli pitää vain huolehtia alustan vesieristyksestä. wedi liimataan omalla liimallaan kiinni alustaan ja toisiinsa. Saunassa on alumiinipaperi paikoillaan, joitain teippauksia pitää vielä tehdä, mutta panelointiin pääsen kyllä aika pian. Lauteet taas tekee yksi kaveri, jolla on siihen parempi praktiikka.

Vaimo, Virpi pesi ikkunat tuossa pari vikkoa sitten ja on sen lisäksi maalaillut painuntavaralistoja ja sisäpuolisia peitelautoja sekä siivoillut. Virpi on myös vastannut pääasiassa sisäpuolisten pintojen maalauksesta/käsittelystä Paneliässällä sävyyn 1600.
Ikkunasmyygien kanssa tein niin, että ostin rautakaupasta smyygilautaa 15x115x3200, jotta sain sisäpuolen smyygit tehtyä yhdellä laudalla. Tämä siksi, että laitoin ikkunat ulkopinnan kanssa tasan ja ikkunakarmin vahvuus on 130 mm niin sisäpuolelle jäi 100 mm peitettävää ja peitelauta on vain 95 mm. Näin olisi joko pitänyt laittaa peitelauta vinoon tai sitten kasvattaa smyygilautaa 5 mm. Kumpaakaan edellä olevaa ei haluttu tehdä.

Vähän myyjän kanssa suunniteltiin, että olisimme pitäneet vielä talonäyttelyn ennen joulua, mutta päätin siirtää sen myöhemmäksi ettei tarvitse uhrata taas yhtä päivää siivoiluun ja odotteluun. Pidetään näyttely sitten, kun on aikalailla valmista. Näillä näkymin asumiskuntoista.
Nyt on tärkeämpää saada talo huone kerraallan valmiiksi ja päästä muuttamaan mahdollisimman pian.